|
Keskiajan lähteet mainitsevat baskien pyytäneen valaita Biskajalla ja kauempanakin. Heidän meri-elinkeinonsa saattaa olla hyvinkin perua jo jääkauden aikaisilta paleoliittisilta rannikko-asukkailta, joiden oletetaan seuranneen tuttua ja taitavalle runsaasti saalista antavaa biotyyppiään pohjoiseen ilmaston lämmetessä. Ruijan Komsa-kulttuuri on luontevinta olettaa tämän väestön viimeiseksi omaleimaiseksi asutukseksi. Komsalaisten asuinsijoilta on vain kivenheitto tämän sivun valaanpyyntikuvien löytöpaikkoihin.
Kun nykyaikainen länsimainen valaanpyynti alkoi 1700-luvulla, -kapteeni Ahab etc., otettiin käyttöön baskien menetelmä: Nopeilla soutuveneillä seurattiin saalista, ja heitettiin harpuunoita joiden köyden päässä oli kohoja tai tyhjiä tynnyreitä. Sitten seurattiin näiden avulla sukeltanutta valasta, ja lyötiin lisää harppuunoita. Kaikki tämän pyyntitavan elementit on kuvattu Vienanmeren kallioihin. Kun eräs turkulainen laivanvarustamo lähetti 1800-luvun alussa pari purjealusta näille tuottoisille, mutta ahneesti ja epä-ekologisesti hyödynnetyille apajille, eräs ympyrä sulkeutui. Tänään suomalaisten panos valaanpyynnissä liittyy lähinnä sen epäkohtien arvosteluun, kuten oikein onkin. Jos olimme aloittamassa, voimme olla lopettamassakin.
Perämeren talviset olosuhteet olivat toisenlaiset. Rannikon hylkeenpyytäjät, jotka molemminpuolin Pohjanlahtea olivat kampakeraamisia suomalaisia, liikkuivat railojen halkomilla jäälakeuksilla. Koska venettä lasteineen vedettiin pitkiä matkoja kuivaa rosoista jäätä pitkin, aran nahka-katteen alle oli kiinnitettävä jalas, joka oli osa veneen rakennetta, mutta ei sen vedenpitävyyttä. Kuten 1900-luvun hyljeveneiden jääjalakset, tämä puuosa suojasi itse venettä hankautumiselta myös railoista noustessa. Tässä on looginen selitys sekä Suomen omituisiin "reenjalas" -löytöihin, että Skandinavian kalliopiirrosten veneiden outoihin lisäkkeisiin.
|
|
|
Pienessä kuvassa on Suomesta löydettyjä meloja, joita on käytetty näiden "muinaisrekien" liikuttamiseen Suomen järvillä ja rannikoilla. Koska osa löydetyistä (veneen tai reen-) jalaksista on valmistettu sembramännystä, jonka kasvualueet ovat idässä, näitä kulkuneuvoja on käytetty Pohjois-Uralillakin, eikä ole poissuljettua, että ko. innovaatio on tullut sieltä. Venäjän ja Fennoskandian jokireitithän ovat olleet vilkkaita kauppateitä niinkauan kuin ihmisiä on täällä asunut. Niiden reittien "löytäjinä" voitaneen pitää pohjoisen Euroopan ensimmäisiä asukkaita, jotka harrastivat laajaa hyödykkeiden vaihtoa Uralin alueen, Mustanmeren pohjoispuolen arojen ja Itämeren maailman välillä jo tuhansia vuosia ennen "viikinkejä".
|
 |
Viereinen kuva esittää Sakari Pälsin Karjalan kannakselta, Antreasta, esiinkaivaman maailman vanhimman kalaverkon jäännöksiä. Verkko on uponnut silloiseen merenpohjaan noin 8000 eKr., ja on verkkona täysin kehittynyttä tyyppiä. Korkeudet, leveydet ja silmäkoot eivät ole tästä ajasta oleellisesti muuttuneet, vaikka materiaaleissa on tapahtunut kehitystä. Voidaan siis katsoa, että esivanhempamme olivat jo jääkaudella aikansa teknisen kehityksen huippujen tasolla. Jäätikön puoliksi peittämässä Euroopassa luonto tarjosi määrättömästi riistaa ja hyödykkeitä sille, jolla oli tietoa ja järjestelykykyä. Tunnetun sanonnan mukaan kylmä kasvattaa aivoja ja lämpö jotakin aivan muuta ruumiinosaa. Osaamattomat subarktinen ympäristö tappoi.
Vieläkin vanhempi verkko on jääkauden lopulta Tsekin Dolni Vestonicesta, mutta se on kalastukseen liian hennosta langasta, ja on ilmeisesti ollut linnustuskäytössä. Lintujen verkkopyyntiä harjoitettiin vielä äskettäin obinugrilaisten keskuudessa, ja monet paikannimet Suomessa todistavat tästä vanhasta ugrilaisesta metsästystavasta.
|
|
Dolnin verolla-linnustajien arvellaan olleen naisia, joiden tehtäväksi olisi tullut tämä rauhallista odottamista ja keskittymistä vaativa pyyntitapa, miesten ajaessa esim. mammutteja. Dolnilaiset kuuluivat Euroopan jääkauden asutuksen "itäiseen" sektoriin, joka dominoi mm. nykyisten suomalaisten geeni-perimää, eli meidän piikkiin menee tämäkin keksintö. Hyvä Suomi!
Ensimmäisten suomalaisten saapuessa Suomenlahden ja Laatokan rannoille, heillä oli jo käytössään veneitä. Muutenhan heitä ei olisi täällä näkynytkään. Virallisissa teksteissä suomalaisten muinaisia asumuksia tai veneitä käsiteltäessä ei malteta olla käyttämättä ilmaisua "jonkinlainen". Sen tarkoitus on ainoastaan vähätellä suomalaisten muinaista kulttuuria ja teknistä tasoa, sillä mitään informaatiota po. sanonta ei sisällä. Muiden kansojen menneisyyttä käsiteltäessä "jonkinlaistamista" ei ilmene.
Edellä tuli jo osoitettua, että olimme jo 10 000 vuotta sitten teknisesti huipputasoa, parasta S-ryhmää. Alempi kuva saattaa olla kertynyt pitkän ajanjakson kuluessa kallioon piirretyistä veneenkuvista, mutta ehkäpä siinä purjehtiikin Fundinn Noregr-saagassa mainitun Suomen ja Kainuun kuninkaan Torrin poika Gorri voittoisine laivastoineen Norjaa valloittamaan. Muutkin tulkinnat ovat toki mahdollisia, kuten myös niissä asioissa, joista meidän paikallisella Museovirastollamme on vain yksi jonkinlainen tulkinta.
 |
|
