Seuraavan kartan merkinnät kertovat eräiden geenitekijöiden perusteella laskettuja "etäisyyksiä" (=erot/yhtäläisyydet) eurooppalaisten kansojen välillä. Joissakin toisissa tarkastelussa esiintyvät hieman eri luvut, johtuen valituista geeneistä, mutta järjestys ei oleellisesti muutu.

Suomalaiset näyttävät kuuluvan eurooppalaisten joukossa "keskiryhmän ulkorenkaaseen", eli emme kuulu Euroopan keski-arvoista eniten poikkeaviin, joita ovat samojedit, saamelaiset, baskit, etelä-balkanilaiset, irlantilaiset ja volgansuomalaisista osa. Eurooppalaisen perimän ääripäinä on totuttu pitämään, baskeja, saamelaisia, irlantilaisia ja kreikkalaisia, joiden maantieteellinen sijaintikin antaa odottaa keskisemmän Euroopan perimästä poikkeamista. Suomalaiset eivät ole kuitenkaan niin erikoisia, kuin syrjäinen sijainti antaisi odottaa.

Kraniologia, eli kallonmittaus, antaa nykyisin hyvin samansuuntaisia tuloksia, kuin moderni geenitutkimus. Takavuosinahan kallojen mittaamista haittasi pyrkimys poliittisesti sopiviin tuloksiin, mistä tunnetuin esimerkki on Äänisen Peurasaaren (Olennije Ostrov) ja erään balttilaisen löytöpaikan suomalais-ugrilaisiin yhdistettävien kampakeraamisten kallojen rekonstruoiminen "mongoleiksi", kun tiede kerran sellaisia oletti täällä olleen.

Markku Niskasen kokoama yhteenveto nyky-eurooppalaisten ja cromagnoidien kallojen vastaavuuksista kertoo jotakin nyky-ihmisten ja Euroopan paleoliittisen, jääkauden aikaisen, väestön suhteesta. Mitä lähempänä ollaan cromagnoidia, sitä enemmän perimässä on alkuperäisintä (homo sapiens sapiens) eurooppalaisuutta. Valitettavasti baskit eivät ole tässä vertailussa mukana.

Pienin mitattu eroavaisuutta kuvaava luku on odotetusti suomalaisilla, Euroopan vanhimmalla kansalla. On muistettava, että vaihdos "leveistä" (cromagnoidi) kalloista "kapeisiin" voidaan Euroopassa yhdistää neoliittisen maatalouden mukana yleistyneeseen keitettyyn kasvisruokaan, joka ei vaadi sellaista purukalustoa ja poskilihaksia, kuin vanhemman kivikauden oletettavasti nuotiolla valmistettu liha tms.. Kalloja huolimattomasti tulkitsemalla on aiemmin väitetty jopa Euroopan koko väestön vaihtuneen maanviljelyksen tullessa. Kun eurooppalaisten geeneistä valmistui kartoitus, L.L.Cavalli-Sgorza ym., havaittiin, että näin ei ole voinut käydä.

Maanviljelyn myö;tä; levinnyt geeniaines laimenee tasaisesti Balkanilta kohti länttä mentäessä, mikä kertoo mahdollisen uuden väestön sulautuneen alkuperäiseen asutukseen jo Bosborista alkaen, eli vanhan väestön geenit säilyivät uusiin sekoittuen, ja uusien tulokkaiden vaikutuksen olleen sittenkin sekundaarinen. Kun kallojen suhteet eivät noudata em. maantieteellista gradienttia, vaan vanhemmat kallot ovat leveämpiä, uudemmat kapeampia, selityksen täytyy olla edelläkerrotun kaltainen.

Geenistömme läntisyys on peräisin samasta paikasta kuin puhumamme kieli, ja me itse. Nykyisillä tiedoilla itäisen Euroopan ja Suomen asujaimistojen perimää dominoi jääkaudella Ukrainassa ja Karpaateilla asuneen väestön, jota joskus kutsutaan paleoeurooppalaisten itäiseksi keskittymäksi, geenistö.

M.Niskasen laskelma kuuden tyypillisesti itä-länsi suuntaisesti yleistyvän/harvenevan geenitekijän perusteella määrittelee täsmällisemmin po. seikan, eli "itämaisuus-prosentin". Suomalaiset ovat tässä tarkastelussa runsaan kahden prosenttiyksikön päässä Euroopan keskiarvosta, ja 5-7:n yksikön päässä skandinaaveista. Mistään radikaalista "itäisyydestä" ei siis voi puhua, vaikka kielisukulaisemme komit ovat meistä vain 5:n yksikön päässä. "Itäisyydestä" puhuminen suomalaisten perimän yhteydessä on perinteisesti liittynyt rasistiseen, svekomaaniseen, kysymyksenasetteluun: "Itäinen" tarkoittaa "huonompaa".

Laskelmat Markku Niskasen. Seuraavat geenitekijät on huomioitu:
ABO, ACP1, ADA, AK1, ALPP, P1, AG, LPA, CHE1, C3, DI, FY, ESD1, GPT, BF, GLO1, GC, HP, HLA-A, HLA-B, IGHG, KM, KEL, JK, LDH, LE, MDH, MNS, P, PTC, PGM2, PGD, CDE, SE, SOD1, TF