Eastre

Muinaiset kevät-riitit

Kun ihminen aloitti ympäristönsä ja maaperän muokkaamisen ravintokasveille sopivammaksi, ja tuli näin riippuvaiseksi viljellyn maan tuotosta, ihmisyhteisön mytologia ja uskonnonharjoitus mukautui tilanteeseen. Vanhat myytit saivat uusia merkityksiä ja jo metsästystä ja keräilyä harjoittavien kansojen tärkeänä pitämä ajallinen vuoden kierto sai nyt keskeisen aseman. Kun metsästäjäyhteisö muutti leiripaikkaa säiden muuttuessa vuodenaikojen mukaista liikettään seuraten, varhaiset maanviljelijät joutuivat suunnittelemaan toimensa kuukausien tähtäimellä eteenpäin. Kylvöjen ajoittaminen oikein oli elämän ja kuoleman kysymys. Tämä motivoi kehittämään kalentereita ja tarkentamaan ajanlaskua, mutta sillä oli myös uskonnollisia seurauksia.

Kevään tulo sopivaan aikaan, ei liian aikaisin eikä liian myöhään, ja syyssäiden kehitys ratkaisivat maanviljelijäyhteisön tulevaisuuden. Ihmismieli etsikin tukea ja varmuutta uskomusten ja myyttien maailmasta. Tarkasteltaessa eräitä nykyisinkin voimassaolevia tapoja ja nykyisten uskontojen piirteitä, löydämme jälkiä niistä ikivanhoista rituaaleista, jotka syntyivät vastaamaan myöhäiskivikauden maanviljelijäyhteisöjen tarpeita. Tälläisiä ovat mm. suuret juhlat: Kekri (=pyhäinmiesten päivä), joulu, juhannus ja pääsiäinen .

Muinainen ihminen oli oppinut poikkeuksellisten vuosien kovista kokemuksistaan, ettei luonnossa mikään ole varmaa. Takatalvi voi iskeä keskellä kevättä, tai elokuun sateet voivat pilata koko kauden työn. Välttyäkseen näiltä vastoinkäymisiltä hän pyrki olemaan hyvissä väleissä henkimaailmaan. Toisaalla näillä sivuilla oleva 1800-luvulla muistiinmerkitty tseremissiläinen uhrirukous sisältääkin tämän ajatuksen. Esirukoilija puhuttelee korkeimpia voimia, tulen henki välittäjänään, sanoen: Jos annat meille tämän kaiken (pyydetyt asiat), me kunnioitamme sinua.

Viljan kasvu itävästä siemenestä oli varhaiselle maanviljelijälle ihme, kuten myös naisen raskaus ja synnyttäminen. Koska nämä asiat olivat järjellä selittämättömiä, silloisilla tiedoilla, niiden siis täytyi olla näkymättömän henkimaailman toimialaa. Kun kivikauden ihminen kylvi viljelyksensä, hän muisti pyytää sopivalta henkiolennolta, että tämä varmistaa siemenen itävyyden. Minkään ei uskottu sujuvan vain näkyvässä maailmassa tehdyillä konkreettisilla toimilla, vaan kaikki täytyi hoidella myös näkymättömän väen kanssa. Vain silloin voitiin olla varmoja, että kaikki tarpeellinen oli tehty tuloksen saavuttamiseksi.

Viljelyn ja vuodenaikojen rytmiin ajoitetut vuotuisjuhlat olivat tilaisuuksia, joissa kyläkunta tai heimo yhteisellä rituaalilla "uudisti kontrahtinsa" jumal-maailman kanssa, niin että nämä edelleen huolehtivat omasta osuudestaan yhteisön menestymiseksi. Uhrijuhlan po. merkitys näkyy hyvin Arvid Genetzin viime vuosisadalla muistiinkirjoittamassa tseremissiläisessä uhrirukouksessa, ja käytännön on täytynyt olla sama jo Mellaartin ja Gimbutasin esiinkaivamissa 6000:n vuoden takaisissa kaakkois-eurooppalaisissa ja anatolialaisissa maanviljelysyhtöisöissä. Volgansuomalaisten ja permiläisten yhä edelleen elävänä jatkuva katkeamaton uskonnollinen traditio on siis todiste ja ikkuna Euroopan maanviljelyn ja sivistyksen alkuhetkeen.

Kevään tulo, kasvien kasvu ja uuden ihmisen sikiäminen olivat muinaiselle ihmiselle samaa ilmiötä. Tämä näkyy erittäin hyvin ja yksiselitteisesti siinä, että viljely, hedelmällisyys ja seksuaalisuus olivat naisen, Jumalattaren, vastuualuetta. Jumalatar kohosikin maanviljelyn myötä uskonnon johtavaksi hahmoksi.

Uskonto antoi siis muinaisten yhteisöjen tärkeimmille tapahtumille "tuonpuoleisen" vahvistuksen, ja oli yhtä välttämätön osa elinkeinotoimintaa kuin kuokka tai härkäparin vetämä aura. Uskonnon ja arkielämän välillä ei ollut selvästinähtävää rajaa, sillä jokainen toimenpide johon yhteisö ryhtyi, oli myös uskonnollinen. Tässä onkin eräs nykyisen uus-pakanuuden ja alkuperäisen tradition ero. Nykyinen harrastus, lukuunottamatta em. keskeytymättömän vanhan pakanuuden saarekkeita, on yksillöllistä henkisen kehittymisen tavoittelua ja mielen puhdistamista valtakulttuurin sinne indoktrinoimasta roskasta, kun "vanhan liiton" pakanuus oli yhteisöllistä toimintaa, joka oli läsnä kaikessa mitä yhteisön jäsenet tekivät.

Myöhemmät patriarkaaliset ja yksijumalaisetkaan uskonnot eivät ole voineet välttyä säilyttämästä alkuperäisen kultin elementtejä oman oppinsa alaviitteinä ja lisäyksinä, jotka voivat olla teologeille vähämerkityksellisiä, mutta seurakuntaisille po. uskonnon olleellisimpia asioita. Katolisen kirkon Neitsyt Marian kultti sisältää jopa vanhoista Välimeren maailman ja Euroopan jumalattaren palvontamenoista suoraan lainattuja yksityiskohtia. Eräs niistä maista, jossa katolisena aikana Maria oli jopa J.Kristusta palvotumpi, on Suomi.

Pääsiäisen alkuperä

Suuri yleisö tuntee pääsiäisen juutalaisten Egyptistä lähdön juhlana, joka kristillisessä traditiossa liitetään Messiaan uhrikuolemaan, joka siis tapahtui vanhana juutalaisena merkkipäivänä. Kyseinen ajankohta oli toki merkittävä muillekin vanhan ajan kansoille, eikä uhri ollut tuntematonta näissäkään menoissa. J.Nasaretilainen uhrasi siis itsensä pakanallisena uhripäivänä, eikä hän ollut ensimmäinen tämä ajankohtana surmansasaanut jumaluus. Kanaanissa ja Foinikiassa (Syyriassa) Attis koki lunastuskuoleman ja ylösnousemuksen joka kevät. Kristillinen pääsiäistarina näyttää siis olevan samanlainen mukautuma väestön pakanallisen alkuperäisuskonnon käytäntöihin, kuin vanhan Jumalattaren korvaaminen Neitsyt Marialla Euroopassa.

Englanninkielinen maailma tuntee pääsiäisen nimellä "Easter". Nimi ei ole juutalaisesta eikä kristillisestä traditiosta. Eos tai Eastre oli saksilaisten hedelmällisyyden, kevään ja maanviljelyn jumalatar. Hänen kunniakseen vietettiin juhlia kevätpäivän tasauksena, joka lienee ollut yksi neljästä uskonnollisesta merkkipäivästä jo neoliittisella kivikaudella. Juhliessaan jumalatartaan saksit polttivat pääsiäisvalkeita , mikä tapa oli käytössä Pohjanmaalla vielä äskettäin, mutta ilman Jumalatarta.

Vanhassa saksilaisessa myytissä Jumalatar heltyy pienen tytön pyyntöön herättää henkiin tytön löytämä kylmyyteen nääntynyt lintu. Hän muutti linnun jänikseksi, joka toi sateenkaarenvärisen munan.Värjätty muna, erityisesti punainen, on hedelmällisyyden symboli, ja liitettiin jumalattareen kaikkialla Euroopassa. Traditionaalisimmat ja vanhimmat pääsiäismunan kuvioinnit ovat jopa samoja geometrisiä kuvioita, joita on maalattu säilyneisiin neoliittisiin jumalatar-pienoispatsaisiin. Neoliittisen Jumalattaren ja nykyisen pääsiäisen vieton yhteys on täysin kiistaton.

Tapa kasvattaa lautasella ruohoa pääsiäiskoristeena on sekin yhtä vanha. Lähi-Idän Attis- (=Adonis) kulttiin liittyi pääsiäisruohon kasvattaminen ja kasvaneen ruohon lakastumaanjättäminen elämän, kuoleman ja jälleensyntymän (=ylösnousemus!) vertauksena. Mikään uskonnollinen tapa ei siis ole uusi, eikä tuntematon vanhoille pakanauskonnoille. Jänis tai kaniini on muuten hedelmällisyyden symboli arkitajunnassakin.

Nykyaikaisen pääsiäisen päivämäärän määrittely on sekin kiinnostava muinaismuisto: Kevätpäivän tasausta seuraava ensimmäinen sunnuntai ensimmäisen täydenkuun jälkeen. Tämä on muisto ja sovellutus vanhasta kuu-kalenterista.

Pakanalliset saksit, joiden vapaus ja pakanuus päättyivät Kaarle Suuren suorituttamaan valloitukseen ja kansanmurhaan 772-804 jKr. , tunsivat Vanhan Jumalattaren nimellä Eastre. Toisina aikoina ja toisissa paikoissa Hänellä oli muita nimiä, mutta kaikkialla oli kysymys jo eurooppalaisuuden alkuhämärissä läsnäolleesta kultista, jolla kivikauden maataviljelevät yhteisöt varmistivat näkymättömien voimien suopeuden työlleen, yhteisöään koossapitävien siteiden pysymisen ja heimonsa jatkuvuuden tulevissa sukupolvissa.

Arkipäiväiset ei-uskonnolliset pääsiäisenvietto tavat ja tietyt osat ev.lut. kirkon opista ja käytännöistä ovat siis peräisin yhteis-eurooppalaisesta pakanuudesta, joka näin jatkaa olemassaoloaan erottamattomana osana ihmisten normaalia elämää, kuten esi-kristillisenäkin aikana. Edellä kerrotut tiedot kumoavat myös sen yleisen hokeman, että "länsimainen eurooppalainen sivistys on lähtöisin Rooman valtakunnasta, juutalaisuudesta ja germaanisuudesta". Vanhimmat perinteemme eivät ole mitään näistä: Ne ovat eurooppalaisuutta. Nykypäivän pakanalle tämä vanhan perinteen läsnäolo länsimais-kristillisessa kulttuurissa osoittaa senkin, että vanhan uskonnon elvyttäminen on mahdollista, ja edellyttää vain sellaista ajankohtaa, jolloin yksijumalainen elämänkielteisyys ei enää vastaa ihmisten henkisiä tarpeita, ja joutuu yhä enemmän ristiriitaan modernin ihmiskäsityksen kanssa, ja on siis tullut tiensä päähän. Meidän on siis kysyttävä itseltämme, onko nyt se hetki?

Tästä pakanallisille keskustelusivuille:

Näille juhlijoille vanha kevätrituaali ei ole ensisijaisesti pakanallinen vaan englantilainen perinne, jota he elvyttävät lähentääkseen suhdettaan omaan kansalliseen historiaansa.

EDELLISELLE
SIVULLE TAKAISIN
ETUSIVULLE SEURAAVALLE
SIVULLE

Neoliittiset eurooppalaiset maanviljelijät rakensivat kalenterinpitoa helpottamaan ja juhlapaikoiksi kuvan Stonehengen tapaisia kivikehiä jo tuhat vuotta ennen Lähi-Idän korkeakulttuureja, ja ennen indoeuroppalaisten tunkeutumista Eurooppaan.

The Pagan Banner Exchange

Kyllä! Liitynkin Pakanalistaan. (Kirjoittautumalla postituslistaamme saat tiedot päivityksistä, ja voit keskustella muiden lukijoiden kanssa)

Powered by groups.yahoo.com